Riina aloittaa nyt erittäin henkilökohtaisen sekä suorasanaisen blogin.
Lähipiirini, ja ehkäpä jotkut muutkin tietävät, että sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tilanne on ollut vähintäänkin vakava ja oman olemassaolon lopettaminen on kausittain ollut ainoa asia, jota aivot ovat sallineet ajatella. Toisessa ääripäässä taas on eletty niin lujaa, että rahat, asunnot ja ystävät ovat rytäkässä kärsineet.
Kahdeksan vuoden ajan söin vääriä lääkkeitä väärään sairauteen ja tilanne mureni mahdottomaksi. Tästä ehdoton kiitos julkiselle mielenterveyshoidolle, joka perustuu pelkästään reseptien uusimiselle. Pitkän kokemuksen syvällä rintaäänellä kerron teille, ystävät: ketään ei kiinnosta. Kiitos julkiselle mielenterveyshuollolle myös siitä, että kymmenen (!) vuoden taistelun jälkeenkään, en ole saanut Kelan B-todistusta, joka mahdollistaisi tuetun terapian. Olen myös saanut "nauttia" mielenterveyshoidosta osastolla, mutta tämä kokemus vaatii oman bloginsa. Olen niin pohjattoman pettynyt tähän järjestelmään, että käännän sille nyt selkäni. Kieltäydyn hoitamasta vain oiretta, kun oikea solmu on avattava syvemmältä.
Suomenlinnan muurissa seisoo vankka totuus: "Seiso tässä omilla jaloillasi, äläkä luota vieraan apuun." (A. Ehrensvärd)
Minä en syö enää lääkkeitä. Minä luotan omiin jalkoihini, omiin aivoihini, omaan itseeni ja siihen, että mieli paranee mielen keinoin. Tahdon kaiken ylimääräisen pois aivoistani! Kaikki ne kemikaalit, jotka muuttavat minua itseäni, lyövät muureja luovuuteni eteen ja mikä pahinta, turruttavat minut nykytilaa sietäväksi! Haluan tietää, mitä tunnen ja miksi!
Kerron tässä blogissa niistä fyysisistä, psyykkisistä ja henkisistä reaktioista, joita reseptilääkkeistä puhdistautuminen aiheuttaa. Minulla ei suinkaan ole omnipotenssikuvitelmia itsestäni - avukseni tällä matkalla käytän vyöhyketerapiaa ja ensiluokkaisen lääkärin apua. Hänet löysin yksityiseltä puolelta, tietysti.
Tähän emotionaaliseen myllerykseen on hyvä lopettaa, minä tahdon ja haen elämän liekkini takaisin!
Rohkeutta ja voimaa, Riina. Saman sairauden kanssa tapelleena (ilman lääkitystä) toivotan kaikkea parhautta. -Papa W.
VastaaPoistaKiitokset :) Taistelu ei liene toivoton, jos kerran sinäkin edelleen maailmassa parhailet.
PoistaTerve, oletko siis saanut lääkäriltäsi siunauksen lääkettömyyteen? Itse koen koen olevani todella elossa ja henkisesti läsnä vaikka syön lääkkeitä, ehkä ne eivät kaikille sovi..En ikinä enää halua tietoisesti saavuttaa maniaa taikka masennusta, sitäpaitsi ne ovat äärimmäisen rankkoja hetkiä läheisille..itse ainakin haluan heitäkin ajatella enkä tietentahtoen aiheuttaa kaaosta kaikille joiden kanssa elän. M-J
VastaaPoistaMoikka,
VastaaPoistaJa kiitos kommentistasi, keskustelen tästä ja muistakin blogin aiheista oikein mielelläni. En ole saanut varsinaista "siunausta" lääkäriltä, sen sijaan kanssasairastajat ja vaihtoehtohoitajat ovat olleet valtavan kannustavia - menestystarinoita löytyy jo, tämä on mahdollista toteuttaa.
Tuo läheisten mielenrauha on erittäin hyvä pointti, se on ollut syynä siihen, etten ole tehnyt tätä aikaisemmin. Tämä on nyt siis vain minun henkilökohtainen kokemukseni, mutta kun on koko elämänsä miellyttänyt muita ja antanut periksi, aina omalla kustannuksellaan, tulee hetki jolloin oman tietoisuutensa ja itsensä luovuttaminen ja kadottaminen on liian korkea hinta maksettavaksi toisten mielenrauhasta. Tästä aiheesta kirjoitan vielä ihan oman bloginsa.
En ole ihan varma mitä tässä tarkoitit: "En ikinä enää halua tietoisesti saavuttaa maniaa taikka masennusta".
En minäkään. Tietenkään. Tässä projektissa ei siis ole kyse siitä, että jätetäänpä lääkkeet pois ja katsotaan mitä tapahtuu, vaan siitä, että korvataan lääkkeet muunkaltaisella (itse)hoidolla.
Olen varautunut myös siihen mahdollisuuteen, että tämä ei onnistu. Olen kuitenkin itselleni velkaa sen, että yritän.