Turhaumaöverit. Lamaannus. Oksettava harmaus. Nämä päällimmäisenä tällä hetkellä.
Ehdin innostua itsestään ihmismäiseksi kääntyneistä vuorokausirytmeistä, turhaan. Argh! -tekstissä kuvatun yön jälkeen rytmit palasivat tuttuun hajasijoitukseen. Auringoton harmaa ikuisuus ulkona ei kannusta eikä innosta. Olen siitä huolimatta hoitanut liikunta- ja ruokavaliopoliittiset asiat, vaikka jatkuva kuvotus seurana onkin. Yöllä on helpompaa syödä, kuin päivällä. Poksahtelun laantuminen oli ilmeisesti toiveikas harha, paukkumaissibileet päässä jatkuvat vähintään samalla teholla kuin aikaisemminkin.
Myönnetään, fyysisen vieroittumisen osuus alkaa uuvuttaa. Mielialani ei ole tappiollinen tai muutenkaan negatiivinen, mutta olen koko ajan pohjattoman väsynyt. Projektin aloittamisen laukaisema euforia on väistynyt ja tilalle on tullut malttamattomuuteen perustuva ylikireyden tila. Haluaisin ensimmäisen vaiheen olevan jo ohi. Miksi asiat eivät voi tapahtua nopeammin?
Tämä blogi toimii projektini terapiaosiona, eli on ns. umpisolmuareena. Täällä minun täytyy rehellisesti kertoa oman elämäni ongelmakohdista ja traumoista ja yrittää tekstiksi jäsentämisen kautta päästä niiden kanssa sinuiksi. Shittiä riittää, niin kuin varmasti meillä kaikilla. Haluaisin jo taklata näitä pirulaisia, mutta on vielä liian aikaista. Vieroittuminen vie voimani. Minun pitäisi:
- Referoida kiihkottomasti ja kronologisesti kokemukseni julkisesta mielenterveyshuollosta. En pysty, pelkkä asian ajatteleminen ajaa ahdistukseen ja itkuun, parhaimmillaan paniikkihäiriöön.
- Käsitellä koulukiusaamisen henkilökohtaista historiaa ja pohtia, kuinka paljon se elämääni edelleen vaikuttaa. En pysty, aivojeni mukaan turvallisuusluokitukseni ei riitä omien muistojeni käsittelyyn. Usein yrittäessäni keskusyksikkö yksinkertaisesti kieltäytyy syventymästä näihin aikoihin ja ohjaa ajatukset vastaväitteisiin reagoimatta johonkin pehmeämpään paikkaan.
- Selvittää erään ystävyyssuhteen kulku ja sen päättyminen ja erityisesti se, miksi annoin kohdella itseäni huonosti niin pitkään. En pysty, nykyolossani en kestäisi ko. ihmisen yhteydenottoa, joka blogia varmasti seuraisi, pienet ovat piirit ja ystävätkin osittain yhteiset.
Seuraavat askeleet ovat raivostuttavan selvät, mutta yhteenkään ei ole voimia, ainakaan tänään. Ehkä huomenna?
Ehdin innostua itsestään ihmismäiseksi kääntyneistä vuorokausirytmeistä, turhaan. Argh! -tekstissä kuvatun yön jälkeen rytmit palasivat tuttuun hajasijoitukseen. Auringoton harmaa ikuisuus ulkona ei kannusta eikä innosta. Olen siitä huolimatta hoitanut liikunta- ja ruokavaliopoliittiset asiat, vaikka jatkuva kuvotus seurana onkin. Yöllä on helpompaa syödä, kuin päivällä. Poksahtelun laantuminen oli ilmeisesti toiveikas harha, paukkumaissibileet päässä jatkuvat vähintään samalla teholla kuin aikaisemminkin.
Myönnetään, fyysisen vieroittumisen osuus alkaa uuvuttaa. Mielialani ei ole tappiollinen tai muutenkaan negatiivinen, mutta olen koko ajan pohjattoman väsynyt. Projektin aloittamisen laukaisema euforia on väistynyt ja tilalle on tullut malttamattomuuteen perustuva ylikireyden tila. Haluaisin ensimmäisen vaiheen olevan jo ohi. Miksi asiat eivät voi tapahtua nopeammin?
Tämä blogi toimii projektini terapiaosiona, eli on ns. umpisolmuareena. Täällä minun täytyy rehellisesti kertoa oman elämäni ongelmakohdista ja traumoista ja yrittää tekstiksi jäsentämisen kautta päästä niiden kanssa sinuiksi. Shittiä riittää, niin kuin varmasti meillä kaikilla. Haluaisin jo taklata näitä pirulaisia, mutta on vielä liian aikaista. Vieroittuminen vie voimani. Minun pitäisi:
- Referoida kiihkottomasti ja kronologisesti kokemukseni julkisesta mielenterveyshuollosta. En pysty, pelkkä asian ajatteleminen ajaa ahdistukseen ja itkuun, parhaimmillaan paniikkihäiriöön.
- Käsitellä koulukiusaamisen henkilökohtaista historiaa ja pohtia, kuinka paljon se elämääni edelleen vaikuttaa. En pysty, aivojeni mukaan turvallisuusluokitukseni ei riitä omien muistojeni käsittelyyn. Usein yrittäessäni keskusyksikkö yksinkertaisesti kieltäytyy syventymästä näihin aikoihin ja ohjaa ajatukset vastaväitteisiin reagoimatta johonkin pehmeämpään paikkaan.
- Selvittää erään ystävyyssuhteen kulku ja sen päättyminen ja erityisesti se, miksi annoin kohdella itseäni huonosti niin pitkään. En pysty, nykyolossani en kestäisi ko. ihmisen yhteydenottoa, joka blogia varmasti seuraisi, pienet ovat piirit ja ystävätkin osittain yhteiset.
Seuraavat askeleet ovat raivostuttavan selvät, mutta yhteenkään ei ole voimia, ainakaan tänään. Ehkä huomenna?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti