Popcornipään pärskähdykset

Popcornipään seuraksi saapuivat yöhiet. Ja näköjään myös päivähiet. Koko vuorokauden mitalta kylmää hikeä! Ihanaa. Olen edellisöinä nukkunut vain muutaman tunnin, mutta olen jollakin tavalla virkeämpi kuin aikoihin. Olen aina ollut univammainen, joten odotankin mielenkiinnolla, kuinka lääkkeettömyys vaikuttaa nukahtamiseen ja unen laatuun. Sähköiskut, tai popcorn poksahtelevat päässäni nyt enemmän. Parin kolmen poksahduksen sijaan saatan lagata kunnon tovin reflapoppareiden sarjatulen kourissa. Todennäköisesti myös pääni nykii silloin. Ai että miten fiksulta olenkaan eilen Kampissa näyttänyt! Trrrrrrrrr---trrrrrrrrrrrrr--trrrrrrrrrrrrrrrrr! - ja matka jatkuu.

Kävin siis eilen pitkästä aikaa vyöhyketerapiassa. Hoitaja, jonka luona kävin aiemmin, on nyt äitiyslomalla, joten hänen kanssaan psykologisen vyöhyketerapian jatkaminen ei ollut mahdollista. Uusi ihminen oli oikein mukava, mutta erilainen. Hän ei tee psykologisia hoitoja, joten kyse oli pelkästä modernista vyöhyketerapiasta, vaikka kaikkiin näihin hoitomuotoihin keskustelu olennaisena osana kuuluukin. Uusi hoitajani on edeltäjääni kiinnostuneempi ravinnosta. Sain erittäin hyviä neuvoja koskien ruokaa, ja varsinkin sen lämpötilaa. Kiinalaisessa lääketieteessä kielletään syömästä kylmää - ei raakoja kasviksia jääkaapista, ei kylmiä lounassalaatteja eikä lämpimän ruuan kanssa kylmää juomaa. Haaste sinänsä, rakastanhan rouskutella jäitä ihan sellaisinaan.

Minulla on ollut uskomattoman hyvä olo, jos ei fyysisiä oireita lasketa. Olen edelleen emotionaalinen viulunkieli, mainoksetkin itkettävät minua. Positiiviset elokuvamainokset, jossa ihmiset ovat hyväntuulisia, voittavat vastoinkäymiset ja auttavat ehdoitta toisiaan. Miksi? En kuitenkaan ole saanut itkettyä. Tunnetta voisi verrata siihen, kun olet ensimmäistä kertaa uimarannan hyppytornin korkeimmalla tasanteella. Kurkit ensin reunalta alas - ei se nyt niin kamalaa voi olla. Keräät rohkeutesi - kyllähän minä nyt tähän pystyn, perkele! Juokset kohti reunaa - polvet lukittuvat spontaanisti, tönötät typeränä hyppyrin nokalla. Uusi yritys, ja kertautuva tönötys.

Ah, tosiaan. On mainittava, että eilen, kun paistamiani pullia moitittiin liian tummiksi, olin valmis muksimaan kriitikkoa käkättimeen. Korotin oikein ääntäni ja karjaisin, että jätä vittu pullat pellille sitten, älä syö saatana! Mainitunlainen käytös ei kuulu tapoihini, mutta kiukkukohtaus laantui onneksi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Tuo onkin ollut ainoa ns. negatiivinen tunteenpurkaus. Minkäänlaisesta synkkyydestä ei ole tietoakaan! Hurraa!